IVASTA
Iva syntyi äärimmäisen määrätietoisesti ja silti puolivahingossa. Iva syntyi Tampereella keväällä 2018.
Iva syntyi, kun kolmelle kaverille jäi ilmaisutaidon lukion jälkeen nälkä. Aloimme suunnitella Iva-nimen alla yhtä itsenäistä hanketta, kavereiden yhteistä projektia. Kevään 2018 ja syksyn 2019 välisinä kuukausina alkoi tekeminen kuitenkin tuntua yhä merkityksellisemmältä. Kun esikoisteoksemme Valuma sai elokuussa ensi-iltansa, tiesimme, ettei se jäisi viimeiseksi.
Tarve tehdä teatteria omaehtoisesti kasvoi. Tiesimme haluavamme tehdä jotain, jota emme valtavirtateatterissa tai Tampereella olleet aiemmin nähneet. Inspiroiduimme tilalähtöisyydestä, popkulttuurista ja kunnianhimoisista formaateista. Myöhemmin nämä suunnat kirkastuivat Ivan keskeisiksi arvoiksi: tahdomme tehdä uutta ja erikoista esittävää taidetta kestävästi, yhteisöllisesti ja mahdollisimman saavutettavasti.
Uutta ja erikoista, koska mitä ne oikeastaan tarkoittavat? Pyrimme siihen, että näyttämöillämme esiintyy hahmoja ja tarinoita, joita siellä ei vielä ole nähty. Esitysten rakentaminen outoon joutotilaan, kaupungin hukkapaikkaan tai keskeiseen ympäristöön kalibroi prosessit kutkuttaville urille.
Kestävyyteen pyrimme sekä eettisesti että ekologisesti: kun harjoitamme terveellistä työkulttuuria; kun suhtaudumme ilmastohätätilaan sen vaatimalla vakavuudella ja otamme tämän huomioon tuotannossa ja sisällössä.
Yhteisöllisyyttä ylläpidämme oman työryhmän toiminnanohjauksen lisäksi tekemällä yhteistyötä muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Pyrimme myös jatkuvasti ymmärtämään yhä paremmin, mitä kaikkea saavutettavuus voi esittävissä taiteissa käsittää.
Sisällöllisesti innostumme vähän kaikesta, mutta useimmiten käsittelytapamme on queerin ja z-sukupolven kautta. Lähestyessämme viittä täyttä vuotta toimintaa on kiinnostuksemme laajentunut teatterista yleisesti esittäviin taiteisiin. Tutkimme jatkuvasti, mitä kaikkea se kattaa sekä millaisia tiloja tahdomme luoda – ikuisia internetin kolkkia, hetkellisiä hiljaisuuksia, queerejä riemujuhlia.
Ivan ydinryhmään kuuluu sama perustajakolmikko: Mimmi Ahonen, Katariina Korpela ja Ville Vuorikoski. Työryhmät muodostuvat aina hankekohtaisesti, mutta tähän asti olemme ilolla työskennelleet pitkäaikaisten ystävien kanssa. Toimintamme keskittyy Tampereelle ja sen lähiympäristöön sekä internetiin. ❤